Neswing walesit

Neswing walesit

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Sanni debytoi mejä-kokeessa :)

Tuossa muutama viikko sitten tehtiin koirille harkkajäljet ja Sanni vaikutti sen perusteella melko vahvalta jäljestäjältä. Tässä sitten menikin pari vloppua muissa menossa, kun oltiin ekku siellä Tallinnassa ja viime vloppuna olin Hämeenlinnassa koulutuksessa. Mulle tuli muutamia päiviä ennemmin hieman yllättäen tietoon, että yksi koepaikka olisi vapaana eilisen kokeessa. Mietiin, että kyllä jäljestäminen onnistuu, mut missäs ihmeen välissä sen jäljen teen. Noh onneksi Hämeenlinnasta kotiuduin jo lauantaina, sunnuntai-iltana käytiin Markon kanssa jälki suunnistamassa. Maanantaina pääsin töistä 20.30, ajettiin Kauhavalle ja veretettiin jälki. Ennen klo 22 pois metsästä, kotiin nukkumaan. Aamulla töihin. Pääsin töistä klo 16 ja 16.05 lähettiin pihasta Kauhavalle kokeeseen ja eileen illalla 22.30 olin kotona.. Puuuh.. On tämä hyvä harrastus :D Noh, mutta koe itsessään. Sanni lähti jäljestämään tosi hienosti. Oli kiva kulkea sen perässä. Joskin sade ja tuuli tekivät oman haasteensa. Ja kokemattoman koiran kanssa täytyy keskittyä itse ihan älyttömästi, ettei haittaa sen työtä. Ojat mentiin tosi hyvin. Metsäkoneen jäljet, polut ja hakkuut tuottivat enemmän pyöritystä, mutta aina se oikea suunta löytyi. Viimesellä pätkällä tajusin, että sorkka alkaa olla lähellä. Sitten näinkin jo sorkan ja mielessäni tuuletin että hieno ykköstulos, MUTTA en tiedä oliko tuuli vai mikä joka painoi sorkan hajua hieman sivulle. Niin alle metristä sorkan ohi ja jäljentekijän paluujäljille. Eikä millään enää takaisin. Näin heti, että Sanni oli päättänyt niitä jälkiä seurata. Noh, pakkohan siitä oli hukka ottaa. Palautin Sannin jäljelle ja se meni suoraa sorkalle. Sorkkaa tutkittiin ja Sanni peitti sen maahan. Voi piiiip :D Siis täytyy olla tosi tyytyväinen siihen miten 11kk koira jäljesti ja yksi treeni tänä keväänä alla, mutta siis pystyykö noin käydä??!! Nähtävästi. ARGH :D
Tuomarin kirjoitus:
"Rauhallinen ohjattu aloitus. Tasaista vauhtia pääosin jäljen päällä etenevä koira. Merkkaa makaukset, kulmat hyvin. 1. osuuden puolivälissä uusia hirven jätöksiä/jälkiä, jotka sekoittaa hetken, jatkaa omatoimisesti. Kävelee alle metristä sorkan ohi, eikä palaa. Tuomitaan hukka. Palautetaan jäljelle ja jää tutkimaan sorkkaa. Ohjaaja tuki omalla rauhallisuudellaan nuorta kokematonta koiraa. Erinomainen suoritus." AVO2, 38p. Tuomari Kristina Erkkilä

Näin tällä kertaa. Mutta tästä on hyvä jatkaa :)
Sanni sai kotona palkinnon :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti