Pitkään aikaan en ookkaan nyt kirjottanut mitään, kun en oikein tiennyt mitä kirjoittaa :D Koiramäärä nimittäin tavallaan on lisääntynyt lokakuun alusta. Sannin veli Sky (Standard-Bearer Skywalker) tuli meille hoitoon, toistaiseksi, määrittelemättömäksi ajaksi.. Aluksi ajattelin, että Sky on meillä maksimissaan viikon, mutta jo ensimmäisestä illasta asti poika kotiutui hyvin ja tuntui niinkuin se olisi aina ollut osa laumaa. Sanni on tietty ollut mielissään, kun on kunnon leikkikaveri lähellä :) Pari päivää sen jälkeen kun Sky tuli, niin Nelli lähti Markon ja Sannin luokse evakkoon juoksun takia. Sanni sai kaverin ja Börjekään ei siis jäänyt yksin kun Sky tuli meille. Arvatenkin Böö ja Sky löysi nopeaa yhteisensävelen, koska Börje on leikkisä ja tuollainen iso pentu itsekkin :D
|
Väsy iski ekana päivänä meillä... |
|
Nelli ja Sanni. Kuva M. Juntti |
|
Nelli ja Sanni. Kuva M. Juntti |
Nelli viihtyi Markon luona hoidossa ja tytsyillä meni hyvin keskenään. Aivan hirveästi Nellistä ei leikkiseuraa ole, mutta aina muutami pöyrähdyksiä Nellikin sai ja hetken leikki Sannin kanssa :)
Sky kun tuli niin heti aloitettiin koulutus. Ihan perusasioita, luoksetuloa, istumista, noudon alkeita jne. Jossain vaiheessa kotona pienissä tiloissa alkoi kyllästyttää ja liityin Kauhavan kennelkerhoon. Nyt on käyty erilaisissa harjoituksissakin treenaamassa ja aahhhh, kun on ollu kivaa treenata porukassa. Markon kanssa liityttiin vielä hallin kuukausivuokraajiksi niin päästään keskenäänkin sinne treenaamaan.. Tämä alkaa ensi viikolla :) Sky ja Sanni on käynyt ohitustreeneissä ja pentuhöntsäilyssä, hyvin on pennuilla mennyt :) Tottahan muut koirat tuo hyvän häiriön ja hallin hajut on melkoisia, mutta se on erittäin hyvää harjoitusta. Ensi viikolla Nelli ja Börjekin pääsee halliin treenaamaan.
Tässä on nyt kaikenlaisia kiiruita ollut, kun me muutetaan ätini omistamaan kolmioon. Olen ennenkin siinä kämpässä asunut ja oon niin onnellinen tulevasta lisätilasta ja isosta takapihasta! Siellä on nyt remontti meneillään. Tänään juuri tapetoin kaverini kanssa makkarin. Vessa on purettu ja sinne pitäisi kaikki tehdä uusiksi ja ja ja.. Huh.. Aamulla takaisin kämpälle ja laminaattia laittamaan.
|
Apupojat väsähti |
Eipä tässä ajassa oikeastaan tämän ihmeempää ole tapahtunut. Koirien koulutusta, lenkitystä ja halailua :D sekä töitä ja remonttia..
|
Börje ja Sky |
|
Potretti viime viikolta. Vas. Sanni, Nelli, Börje ja Sky |
|
Kultapojat tykkää nukkua lähekkäin :) |
|
Nuija ja TosiNuija + ensilumi :D |
|
Skyn pärstä ja Nellin perä :D |
|
Voi meitä pieniä poikia <3 |
|
Harjoitellaan seisottamista Skyn kanssa |
|
Potretti lokakuun alussa |
|
Haastetta hihnalenkkeihin, kun Sannikin on hoidossa :D |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti