Neswing walesit

Neswing walesit

torstai 12. syyskuuta 2013

Vuoden viimeinen mejä-koe päättyi upeasti! :)

Näin on tämän vuoden mejäkausi ohi. Marjo Kuutti-Kamppinen ja Suvi Mattila järjestivät eileen Kauhavalla mejä-kokeen. Alunperin ilmoittauduin sinne vähän sillä ajatuksella, että ei mahduta kumminkaan. Sitten sain puhelin soiton Marjolta, joka sanoi, että meille olisi paikka. Aluksi olin tosi tyytyväinen, että no hyvä päästiimpä vielä kokeeseen, mutta sitten iski tajuntaan, että ei vitsi eihän me olla Börjen kanssa treenattu yhtään. Toukokuussa oli kaksi koetta ja siinä kaikki. Ja nyt ollaan treenailtu viikoittain metsästysjuttuja, että meneeköhän koira ihan sekaisin. Alkoi vähän kaduttaa, että yleensä ilmoitin koiran. No.. Ei nyt enää viitsiny peruakkaan. Ja näillä mentiin, toukokuussa viimeeksi mejäilty, kertaakaan ei treenattu katkoa, ei makuita keskellä jälkeä tai voittajaluokan kulmia, eikä Börje ole ikinä mennyt noin pitkää jälkeä!! Tooosi luottavaisilla fiiliksillä kokeeseen..:D Meillä oli kaksi tuomaria kokeessa Kristina Erkkilä ja Torsten Lerstrand. Me oltiin Torstenin ryhmässä.

Ensimmäisenä jäljelle meni Pirren keeshond Solo, mä opastin Solon AVO-jäljen. Muutamia hankalia tekijöitä oli jäljellä mm. marjastajaa, metsoa ym..:) mutta upeasti Solo selvitti jäljen ja sai AVO1 tuloksen ja siirtyi VOI-luokkaan! Tämän jälkeen oli meidän vuoro jäljestää!! IIIKK!! Noh, ei muutakun koira lähtö makaukselle ja menoksi. Ja Börjehän lähti, alussa se vähän takelteli ja mietiin, että voikun se nyt selvittäisi ajatuksensa ja menisi kunnolla. Ekan makauksen ohi ihan vierestä ja katkon se selvitti ihan ilman mitään ongelmia (mähän en edes koko katkoa huomannu, koko jäljen ajan mietiin, että koskahan se katko tulee). Tokalla tai kolmannella osuudella (mä olin nii sekaasin jo pätkistä, että en tiedä kummalla oltiin) se yhtä äkkiä painoi jäljen sivuun kovaa vauhtia ja heti mietiin, että no niiin teeriä. Börje kuitenkin pysähtyi istumaan. Se katsoi mua, katsoi opasta ja tuomaria ja suolle päin. Sitten se söi vähän heinää..:D Teki pienen ympyrän ja istui uudestaan. Katsoi mua ja sanoin sille "Jälki", se katsoi tuomaria/opasta ja suolle. Katsoi taas mua ja sanoin sille uudestaan "Jälki". Taas se katsoi tuomaria/opasta ja sitten suolle. Tämän jälkeen se nousi ja lähti jäljelle päin ja jatkoi jäljestämistä. Luulen, että se kysyi multa lupaa lähteä linnulle. Se ei ollut varma kumman valitsisi, mutta onneksi kerrankin se kuunteli mua ja unohti lintujen tuoksut! :) Myös opas sanoi, että hänkin ajatteli, että koira haistoi linnut ja kysyi lupaa. Jatkettiin matkaa ja jonkun ajanpäästä se sorkka löytyi ja Börje oli NIIIIIIIIINNN onnellinen. Muuten upea suoritus, mutta se merkkasi vain yhden makauksen mikä näkyi pisteissä VOI 1 42p. Arvostelu on ruotsiksi ja se on niin haalealla lapussa, että en nyt ala sitä tänne kirjoittaa kun en tajua/näe siitä mitään..:D Muistaakseni siinä oli jotain, että maa- ja ilmavainua käyttäen jäljen päällä ja siksakkia jäljen molemmin puolin. Katkon selvittää hyvin. Viimeisen makauksen merkkaa, muita ei.. Jotain tonnepäin. Sit mä en enää muista enkä itte ymmärrä siitä mitään..:) Pitää ehkä yrittää sitä vielä suomentaa. Nelli oli mulla mukana jäljenpurkukoirana..:) Mukavampi mennä metsässä kun ei tarvi olla yksin..:) Nelli on hyvää seuraa metsässä.

Kaikki koirat saivat kokeessa ykköstuloksen ja saatiimpa myös yksi uusi JVA! Silvian Topi-cockeri (Speck Line Goretex) rykäisi 16kk iässä kolmannen VOI1-tuloksen ja valioitui..:) Topin kasvattaja Maarit debytoi omalla cockerillaan Uskolla ekaa kertaa VOI-luokassa saaden VOI1-tuloksen! Suvin mäyräkoira, joka on jälkivalio ollut jo aikoja sitten näytti edelleen varmoja otteita myös VOI1:llä. Marjon omalle koiralle tehtiin epävirallinen koejälki, jonka tuomari arvosteli, mutta se ei saanut tulosta sillä siinä oli vähän enemmän makauksia kuin normaalisti, sillä Marjo ja Kiti voittivat tänä vuonna piirimestaruuden ja näin ollen starttaavat SM-mejässä parin viikon päästä. Tämä oli kenraaliharjoitus alle ja se meni hyvin! Pidetään peukkuja Kitille ja Marjolle! Näin on hieno kaudenpäätös pulkassa ja mukava, kun sen sai päättää tälläiseen iltaan hyvässä porukassa..:) Ensi vuonna sitten taas homma jatkuu..:) Kiitos kokeen järjestäjille, tuomareille ja muille mukana olijoille! :) Ja onnea vielä kaikille hienoista tuloksista!

1 kommentti:

  1. Aivan mahetsua! Hieno mies ja hieno ohjaaja, ei voi muuta sanoa :) ONNEA JVA-metsästykseen, tullaan ehkä ens vuonna perässä, jos tullaan :D

    VastaaPoista